Vanhemmuus on yksi elämän vaativimmista tehtävistä. Jokaisen vanhemman pitäisi pystyä antamaan lapselleen turvaa, rajoja ja rakkautta.
Kiintymyssuhdeteorian mukaan varhainen suhde hoivaajaan luo perustan sille, millaiseksi ihmissuhteet ja myös oma vanhemmuus rakentuvat. Moni ei edes ymmärrä, millaisia kasvatusmalleja kantaa mukanaan.
Haitalliset mallit elävät edelleen vahvoina ja siirtyvät helposti sukupolvelta toiselle, ellei niitä pysäytetä. Esimerkiksi kuritusväkivalta kiellettiin laissa Suomessa jo vuonna 1983, mutta Lastensuojelun keskusliiton vuonna 2021 tekemän kyselyn mukaan noin 40 prosenttia vanhemmista kertoi käyttäneensä sitä kasvatuksessa.
Ilman tilaa ja tukea asioiden pohtimiselle omien juurien vaikutukset jäävät helposti tunnistamatta. Usein vanhemmuuden tuki käynnistyykin vasta sitten, kun perheessä on huolia.
Perheneuvoloihin, perhekeskuksiin ja järjestöjen palveluihin pitää osata hakeutua tai jonkun ohjata niiden piiriin. Miksi meillä ei ole käytäntöä, jossa vanhemmuudesta ja omasta lapsuudesta puhuttaisiin luontevasti neuvolassa, varhaiskasvatuksessa, koulussa ja työterveydessä, eikä vasta silloin, kun vaikeudet jo näkyvät perheessä?
Neuvolajärjestelmä on kansallinen ylpeydenaiheemme. Se on parantanut lasten terveyttä ja vähentänyt kuolleisuutta merkittävästi. Vanhemmuuden tukemiseen ei kuitenkaan ole vastaavaa universaalia ja matalan kynnyksen rakennetta.
Tiedämme, että ennaltaehkäisevä työ on kaikkein vaikuttavinta, mutta silti olemme rakentaneet järjestelmämme niin, että apua saa useimmiten vasta, kun ongelmat ovat jo kasautuneet.
Usein keskustellaan siitä, keille kasvatustehtävä kuuluu: kodille vai myös esimerkiksi koululle. Molempia tarvitaan. On hienoa, että esimerkiksi Kuopion perusopetuksessa on otettu käyttöön tunne- ja turvataitokello. Työkalu tarjoaa materiaalia tunne-, vuorovaikutus- ja turvataitojen opetukseen ja on esimerkki siitä, kuinka kasvatustyötä voidaan tehdä yhdessä ja lasten hyvinvointia vahvistaa ennaltaehkäisevästi.
Sama ajattelutapa olisi tarpeen myös vanhemmuuden tukemisessa.
Nyt olisi aika pysähtyä pohtimaan, kuinka voisimme luoda kulttuurin, jossa vanhemmuutta saa harjoitella, omista kokemuksista puhua ilman pelkoa leimautumisesta ja jossa tuki kuuluu kaikille.
Jos haluamme aidosti vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia, meidän on katsottava ongelmien alkulähteille. Vahva ja tuettu vanhemmuus on paras suoja lapselle. Siksi keskustelu siitä, miten ja missä voimme tukea vanhempia jo ennen kriisejä, on tärkeämpää kuin koskaan.
Suvi-Tuulia Kovalainen
kaupunginvaltuutettu
YTM, sosiaalipsykologi
ehkäisevän päihdetyön suunnittelija
Teksti on julkaistu Savon Sanomissa 7.10.2025.