Val­tuus­to­ryh­mä: Re­hel­li­nen rat­kai­su vai­keas­sa ti­lan­tees­sa

Rehellinen ratkaisu vaikeassa tilanteessa

Kuopion kaupunginvaltuustossa valmisteltiin valtuustosopimus kuluvalle valtuustokaudelle. Valtuustosopimus on valtuustoryhmien välinen poliittinen sopimus, jossa sovitaan yhteistyöstä ja asioista, joita halutaan yhdessä edistää. Vasemmistoliitto teki harkitun päätöksen olla sitoutumatta sopimukseen.

Päätös ei syntynyt kevyesti. Olimme mukana neuvotteluissa koko prosessin ajan ja rakensimme sopimusta aidosti siihen suuntaan, että se olisi ollut meille hyväksyttävissä kokonaisuutena. Sopimus kehittyikin monilta osin paremmaksi, ja mukana on meille tärkeitä tavoitteita, kuten segregaation ja asunnottomuuden ehkäisy sekä lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmien ja päihteiden käytön vähentäminen ja ennaltaehkäiseminen.

Ratkaisevaa oli kuitenkin se, että emme voineet sitoutua kaikkiin sopimuksen keskeisiin linjauksiin. Tässä tilanteessa oli rehellisempää tehdä selkeä ratkaisu olla allekirjoittamatta, kuin sitoutua sopimukseen, jota emme voisi noudattaa johdonmukaisesti.

Keskeinen syy ratkaisulle oli sopimuksen talouslinja. Sopimuksessa tuloveroprosenttia voidaan korottaa vain, jos muut sopeutuskeinot eivät tasapainota taloutta, mutta muita sopeutuskeinoja ei ole määritelty riittävän selkeästi. Käytännössä tämä lisää painetta palveluiden leikkauksiin tai maksujen korotuksiin.

Esimerkiksi vesi- ja energiamaksujen sekä muiden käyttömaksujen korotukset kohdistuvat suhteellisesti raskaammin pienituloisiin kuin kunnallisverotus. Tätä voidaan perustellusti kutsua piiloverotukseksi. Meille on tärkeää, että talouden tasapainotus tehdään oikeudenmukaisesti ja että kuntalaisten tärkeät palvelut turvataan – erityisesti heikoimmassa asemassa olevien näkökulmasta.

Emme myöskään kokeneet voivamme sitoutua hankkeiden edistämiseen, joiden kustannuksista tai vaikutuksista ei ole vielä riittävää tietoa. Valtuutettujen sanotaankin nyt antaneen sopimuksen nojalla hankkeille poliittisen siunauksensa (21.5. Savon Sanomat). Asiakirjan voi siis tulkita ohjaavan päätöksentekoa etukäteen.

Demokratiaan kuuluu, että eri näkemykset tuodaan avoimesti esiin ja päätökset tehdään tapauskohtaisesti. Kun suuri osa linjauksista sovitaan etukäteen, poliittinen keskustelu ja vaihtoehtojen aito punninta kaventuvat.

On hyvä huomata, että osa sopimuksen tavoitteista sisältyy jo kaupungin strategiaan, jonka valtuusto on aiemmin hyväksynyt ja johon kaikki ryhmät ovat sitoutuneet. Näitä tavoitteita edistämme joka tapauksessa.

Yhteistyö syntyy arjessa: avoimessa keskustelussa, eri näkökulmien huomioimisessa ja halussa löytää kestäviä ratkaisuja. Tätä työtä jatkamme valtuustossa aktiivisesti.

Ratkaisullamme haluamme varmistaa, että voimme tehdä päätöksiä johdonmukaisesti arvojemme pohjalta – kuntalaisten kannalta reilulla ja vastuullisella tavalla silloin, kun päätösten aika on.

 

Kuopion Vasemmistoliiton valtuustoryhmä

Suvi-Tuulia Kovalainen, valtuustoryhmän puheenjohtaja

Jenny Keilonen, valtuustoryhmän varapuheenjohtaja

Karoliina Kurkinen, valtuutettu

Tessa Ollila, valtuutettu

 

Mielipidekirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 23.5.2026.