Henkilöstön hätähuuto on kaikunut Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystyksestä valtakunnan uutismedioihin saakka.
Jos sote-laivan yksi kylki osuu jäävuoreen, joka tekee laivaan vuotavan aukon, laiva ei pysy kauaa pinnalla. Vuodeosastojen sulkemiset ovat vieneet sote-laivan päivystyksen puoleista kylkeä karikkoa kohti.
Hyvinvointialueen äskettäisessä strategiaseminaarissa todettiin yksimielisesti, että henkilökunta on kaiken sote- ja pelastustoiminnan peruskivi, tärkein voimavara ja pääoma. Tähän peilaten työssäjaksamisen ja potilasturvallisuuden toteutumisen on oltava tärkeimpiä mittareita sille, kuinka hyvin me Pohjois-Savossa onnistumme.
Kun hyvinvointialueen talouden todetaan olevan 17 miljoonaa ylijäämäinen ja kerrotaan, että tulokseen voidaan olla tyytyväisiä, onnistumisen mittaristo on todella pielessä. Samaan aikaan henkilökunta uupuu työtaakkansa alle.
Sekä aluevaltuustossa että hyvinvointialueen operatiivisessa johdossa on otettava tarkempaan syyniin henkilöstön hyvinvointi talouslukuihin keskittymisen sijaan. Jos ketju romahtaa toisesta päästä, aihetta tyytyväisyyteen ei ole. Johtajien yläkannella on jaettava sama tilannekuva kuin alemmilla kansilla töitä paiskivalla henkilökunnalla.
Sote-uudistuksen yhtenä keskeisenä tavoitteena on tuottaa enemmän palveluja tehokkaammin, jotta suurempi joukko ihmisiä saadaan hoidettua, kun väestö ikääntyy.
Vain osaavat, hyvinvoivat työntekijät pystyvät viemään sote-laivaa ohi karikkojen ja kohti tavoitetta.
Taija Miettinen
hyvinvointialueen vara-aluevaltuutettu
tarkastuslautakunnan jäsen
Mielipidekirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 6.9.2025