Valtion ja kuntien perustehtäviin kuuluu huolehtia kaikkien hyvinvoinnista sosiaalisesti kestävällä tavalla. Nykyisessä osaoptimointiyhteiskunnassa näyttää siltä, että köyhän ihmisen asia on unohtunut kokonaan.
Tuomari Nurmio laulaa laulussaan Rahamies: ”kun oot rikas ja rahoissa / ei tarvi tuntea nahoissa / Vaikka ne säästää ja saneeraa / leikkaa, karsii ja supistaa”. Ideologisten saksikäsien sauhutessa leikkauksia riittää. Ne tulevat odottamattomasti ja nopeasti, ilman puudutusaineita, iskeytyen syvälle köyhän ihmisen nahkaan. Yhteiskuntatutkimus, sosiaalisten vaikutusten arviointi sekä mahdollinen omantunnon kirskuva ääni on upotettu kuulumattomiin pakkopullataikinaan ja välttämättömyyspuheeseen. On valittu isänmaan pelastamiseetos, tosin vain harvoille. Pääministerin eduskuntakeskustelun äskeistä tokaisua siteeraten, kun ”muutakaan ei ole keksitty”, saati haluttu. Eri ihmisryhmien sosiaalinen etäisyys mitataan pian valovuosissa.
Mikäli yhtä suurella tarmolla kuin nyt toitotetaan valtion velkaantumispuhetta madonlukuineen, katsottaisiin valtion omaisuusmäärää, omia velkasaatavia ja verovälttelyllä yksityisiin taskuihin katoavia varoja, näyttäisi tilanne toiselta. Tosin tällöinkin tulisi tehdä poliittinen päätös suunnanmuutoksesta, esim. tällä hetkellä näennäisesti kaikki osallistuvat leikkauksiin: köyhemmiltä leikataan avustuksia ja rikkailta veroprosenttia!
Köyhä ihminen joutuu tahtomattaan tarpomaan neljän myrskytuulen tietä kuntien ja valtion ”säästäessä”, saneeratessa ja osaoptimoidessa. Tarkoin kohdennetut karsinnat osuvat samoihin ihmisiin useaa eri kautta: suoraan yksilöihin kohdistuvat sosiaaliturvaleikkaukset, välillisesti mm. indeksijäädytysten, alv- ja asiakasmaksukorotusten kautta sekä valtion tai kuntien tekemien järjestöavustusleikkausten kautta. Saman yksilön kukkaro köyhtyy merkittävästi ja järjestöjen tarjoamat, useimmiten psykososiaalisen tuen eri muodot vähenevät tai lakkaavat.
On hyvin todennäköistä, että kokonaisuutena pitkällä aikavälillä niin valtio- kuin kuntatasolla säästetään budjettitasolla tänään kolikoita ja maksetaan kuluja ylihuomenna setelirahalla. Lyhytnäköinen sosiaaliturvasta säästäminen lisää jatkossa sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvetta ja estää palvelujen oikea-aikaisuutta. Empatiavajeen hinta voi olla hirmuinen niin yksilöille kuin yhteiskunnalle.
Marko Haakana
sairaanhoitaja YAMK