Henkirikosluvut Pohjois- ja Etelä-Savossa ovat synkkiä.
Väkivaltatilanne pitää ottaa vakavasti myös ennaltaehkäisyn näkökulmasta. Väkivallasta kärsivät myös lapset. Nyt olisi aika arvioida, ovatko nykyiset resurssit ja rakenteet riittäviä, ja vahvistaa niitä siellä, missä puutteita on.
Lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn pitää panostaa nyt
Savon Sanomat kirjoitti 15.10. Pohjois- ja Etelä-Savon poikkeuksellisen synkistä
henkirikosluvuista. Erityisen huolestuttavaa on lähisuhteisiin liittyvien tekojen määrä. Poliisi totesi jutussa, ettei lähisuhdeväkivallan torjunta ole vain poliisin tehtävä. Tähän ajatukseen pitäisi nyt tarttua.
Lähisuhdeväkivalta ei yleensä ala vakavimmasta teosta. Se voi näkyä pitkään esimerkiksi kontrolloimisena, uhkailuna, eristämisenä, taloudellisena vallankäyttönä tai vainoamisena. Ero voi olla erityisen vaarallinen vaihe.
Kaikkea tätä ei aina kuitenkaan tunnisteta väkivallaksi. Jos pelko, kontrolli tai rajojen
ylittäminen on tullut suhteessa vähitellen tavalliseksi, oma käsitys normaalista voi muuttua. Tilannetta voidaan myös hävetä, pelätä tai vähätellä. Väkivaltaa kokeva ei välttämättä itse käytä sanaa väkivalta.
Siksi ammattilaisten pitää osata kysyä ja kuunnella. Kun ihminen kertoo pelkäävänsä
puolisoaan tai entistä puolisoaan, asia pitäisi ottaa vakavasti. Avun ei pitäisi riippua siitä, osaako ihminen itse nimetä kokemansa väkivallaksi.
Lähisuhdeväkivalta perheessä koskettaa myös lapsia. Lapsi voi nähdä, kuulla ja aistia
väkivallan, vaikka se ei kohdistuisi suoraan häneen. Samalla hän oppii läheisistä suhteista: miten toiselle puhutaan, miten riidellään, millaisia rajoja kunnioitetaan ja mitä pidetään tavallisena. Jos pelko tai väkivalta on ollut osa kasvuympäristöä, sen tunnistaminen myöhemmin omassa suhteessa voi olla vaikeampaa. Tämä ei tarkoita, että väkivalta väistämättä siirtyisi sukupolvelta toiselle. Mallit voidaan katkaista, mutta siihen tarvitaan tukea.
Sosiaali- ja terveysministeriön Väkivallaton lapsuus 2026–2033-suunnitelmassa lapsen
altistuminen perheväkivallalle näkemällä tai kuulemalla tunnistetaan yhdeksi lapseen
kohdistuvan väkivallan muodoksi. Lapsia ei siis voi jättää tämän keskustelun ulkopuolelle.
Ehkäisy tarvitsee myös pysyvät rakenteet. THL suosittelee hyvinvointialueille päätoimista ja pysyvää lähisuhdeväkivallan ehkäisyn koordinaattoria tai vastuuhenkilöä. Pohjois-Savossa tällaisen tehtävän perustamista esitettiin aluevaltuustossa jo vuonna 2025. Kun alueen lähisuhteisiin liittyvien henkirikosten määrä on nyt näin pysäyttävä, on perusteltua kysyä, pitäisikö asia arvioida uudelleen.
Koordinaattori ei ratkaise ongelmaa yksin. Kunnissa väkivallan ehkäisyä tehdään esimerkiksi kouluissa, varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä. Järjestöjen matalan kynnyksen palvelut ovat tärkeitä silloin, kun ihminen ei vielä tiedä, onko hänen kokemansa väkivaltaa tai ei ole valmis asioimaan viranomaisen kanssa. Apua tarvitaan myös väkivallan tekijöille.
Savon synkät luvut pitäisi ottaa vakavasti myös ennaltaehkäisyn näkökulmasta. Nyt olisi aika arvioida, ovatko nykyiset resurssit ja rakenteet riittäviä, ja vahvistaa niitä siellä, missä puutteita on. Väkivaltaa pitää pystyä tunnistamaan ja siihen puuttumaan paljon ennen kuin tilanne muuttuu hengenvaaralliseksi.
Suvi-Tuulia Kovalainen
sosiaalipsykologi YTM
Kuopion kaupunginvaltuutettu, valtuustoryhmän puheenjohtaja (vas.)
maakuntavaltuutettu Pohjois-Savossa
eduskuntavaaliehdokas Savo-Karjalassa 2027
Väkivaltaa pitää pystyä tunnistamaan ja siihen puuttumaan paljon ennen kuin tilanne muuttuu hengenvaaralliseksi.
Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 18.10.2026.